Lopputunnelmia

Jaahas, tää viikkoo alkaa vihdoin olla ohi. Oli kyllä pisimmältä tuntuva viikko pitkään aikaan. Parkwood on hiljentynyt, täällä taitaa olla enää vaan osa vaihtareista jäljellä. Kaks kämppistä lähti tästäkin huushollista eilen, ja niiden lähteminen oli rankempaa kun kuvittelin. Jäljellä olevien kanssa ollaan vähän hukassa, kukaan ei oikeen tiedä mitä tässä pitäis tehdä. Kattelaan leffoja ja hengaillaan keittiössä. Kaikilla tuntuu olevan aika ristiriitaset fiilikset, toisaalta on kiva päästä kotiin joulua viettään, mutta toisaalta on surullista että vaihto on ohi, ja täytyy hyvästellä kaikki kaverit. No, parempi kuitenkin että tuntuu vähän pahalta, ei kai ne muuten kavereita oliskaan. Vähän oon pettyny jos Suomessa ei oo lunta kun tuun.

Vaikka koulunkäynti ja itsensä ilmaiseminen onkin täällä ollu vaikeempaa kun Suomessa, niin on myös saanu paljon enemmän onnistumisen tunteita. Ja se jos mikä on hieno fiilis! Tuntuu hienolta kun saa jonkun nauraan, ei oo meinaan helppoo olla ironinen tai nokkela vieraalla kielellä. Tein kerran myös taikatempun enkuks! Ja vaikka pidin itseäni aika avarakatseisena ja ennakkoluulottomana, oon täällä kehittyny noissa asioissa vieläkin enemmän. Tietysti myös Suomeen ja suomalaisuuteen on saanu perspektiiviä, kun suomalaisten kanssa ei oo liiaksi tullu aikaa vietettyä. Se loi myös tiettyjä paineita, kun oli se ensimmäinen ja ainoo suomalainen johon moni tutustu. Koitin kyllä tehdä selväks että kaikki suomalaiset ei oo tällasia kun minä! Oli se sitten hyvä tai huono asia…

Englanti on Suomeen verrattuna kuitenkin ihan kehitysmaa, ja joitain ratkasuja on ollu aika vaikee ymmärtää. Suurin osa asiakaspalvelijoista olis saanu Suomessa hyvin nopeesti kenkää sillä työtahdilla ja asenteella mitä täällä näkee!  Toisaalta en osannu kuvitellakaan että oikeesti oppisin täällä koulussa jotain. Kurssit oli kuitenkin tosi mielenkiintosia ja oon taas vähän viisaampi.

Kaiken kaikkiaan kokemisen arvonen juttu. Opettavainen ennen kaikkea.  Ei kuulkaas vuotava vessan katto tai epävarmuudet seminaareissa paljon harmita, kun miettii mitä kaikkee oon oppinu ja kokenu näiden kuukausien aikana!

Joulun odotusta

Tänään lähdetään viimestä kertaa ulos kaikki yhdessä. Viime perjantainakin oltiin viimestä kertaa, ja luultavasti myös tulevana perjantaina. Tää viikko on joka tapauksessa viimenen kouluviikko, ja sen päätteeks suurin osa ainakin paikallisista lähtee joulunviettoon. Mun eka kämppis lähtee lauantaina. Nää viimeset päivät tuntuu kuluvan tosi hitaasti, varmaan sen takia kun joulua ja lähtöö on hehkutettu jo melkein kuukausi! Nyt viime aikoina on myös alkanu kaipaan suomalaisia juttuja, erityisesti ruokaa, saunaa ja lunta. Tähän asti ei ookkaan oikeestaan ollu mitään ongelmia.

Näillä pääsee joulutunnelmaan

Sain palautettua kaikki neljä esseetä joiden deadline on ennen joulua. Nyt ei oo enää paineita, mutta koitan silti alotella noita jäljellä oleviakin.

Huh huh.

Tällä viikolla en ole tehnyt mitään. Tai siis en ole käynyt missään, hyvä jos oon ulkona käynyt. Esseiden kirjotuksen hitaus yllätti vähän. Tai ei oikeestaan edes yllättänyt, jätin ne vaan viimetippaan. Koska kaikkien kurssien kokeet pidetään kesällä, en niihin pääse osallistumaan. Sovittiin siis opettajien kanssa että kirjotan jokaisella kurssilla pakollisen esseen lisäksi vielä ylimääräsen esseen, yhteensä siis kuusi esseetä. Kaks niistä voin sentäs palauttaa vasta tammikuun puolella, mutta toisaalta olis kiva saada nekin valmiiks ennen lähtöä, ettei tarvis joululomaa käyttää kirjottamiseen. Sitä paitsi, täkäläisessä kirjastossa on paljon enemmän materiaalia, ja ne on jo valmiiks englannin kielisiä!

Viikon maisemat

Esseiden pitää olla keskimäärin 3000 sanan pitusia, eli vajaa 10 sivua. Lähteitä pitää käyttää paljon, niinkun Suomessakin, mutta täällä ollaan ihan hurjan tarkkoja ettei kukaan plagioi. Jokaista esseetä palauttaessa pitää allekirjottaa todistus, ettei oo plagioinu, ja esseet ajetaan vielä johonkin tietokantaan missä niitä verrataan muihin esseisiin ja lähteisiin. Itse esseen palautus on myös aikamoinen prosessi. Ei riitä että sen palauttaa sähkösesti joko Moodleen tai opettajan sähköpostiin, vaan siitä pitää vielä tulostaa kaks kopioo ja palauttaa ne mun tapauksessa sosiaalitieteiden toimistoon, jossa sitten täytetään vielä erillinen kansilehti. Palautuksesta saa itselleen kuitin joka pitää säilyttää kunnes essee on arvioitu.  Tuntuu vähän hullulta tulostaa kaks kopioo samasta esseestä, erityisesti ympäristöpolitiikan esseestä. Eikö tässä olis hyvä sauma säästää luonnonvaroja?

Mielenkiinnolla odotan millasia arvosanoja sieltä irtoo. En oo ennen opiskellu sosiologiaa tai ympäristöpolitiikkaa, saatika kirjottanu esseetä englanniks, eli tavotteet on aika matalalla. Täällä arviointi hoidetaan prosenteilla, 40 % pitää saada että pääsee läpi. Toivottavasti viimesellä viikolla kerkeis tekeen jotain muutakin kun naputtaa näppistä!

Väliaikatietoja

Jep, käytiin taas rannikolla. Tällä kerralla vuorossa oli Margate. Oli ensimmäinen, ja mahdollisesti ainoa hiekkaranta. Alkaa näitä rannikkotarinoita olla jo sen verran, että ehkä siitä ei sitten sen enempää. Sen sijaan voin kertoo mun kämppiksestä joka ei oo ikinä kuullu Bon Jovista. Kyseessä on 22-vuotia tyttö, miten se on mahdollista!? Myöhemmin se myönsi että on ehkä joskus kuullu sen nimen, mutta esimerkiks Always ei soittanu kelloja.

Margate

Joulu on saapunut Canterburyyn!

Selvitin myös tietämättömille että itseasiassa joulupukki on Suomesta. Sveitsiläinen sentäs tiesi että se on Lapista, mutta ei tiennyt että Lappi on Suomessa! Saan jotain kummallisia kiksejä siitä että oikaisen kaikki väärinkäsitykset Suomesta. Yks päivä selvitin ihan tohkeissani saunan ja hamamin eroja, ettei vaan kenellekään jää epäselväksi että sauna on Suomesta. Kai se on sitä kansallisylpeyttä.

Myös Canterburyssä joulutori

Kuudesta esseestä jäljellä on vielä neljä. Kiirettä pitää, mutta taidan selvitä. Täytyy myöntää että täkäläinen opiskelutekniikka yliopistossa on tehokkaampaa kun Suomessa. Kerran viikossa on luento jossa opettaja luennoi yhdestä aiheesta. Luennon jälkeen on seminaari, jossa keskustellaan luennon aiheesta. Ennen seminaaria on pitänyt lukee myös vaihteleva määrä materiaalia. Kurssin päätteeks palautetaan essee ja kesällä on koe. Käsittääkseni ainakin kaikki  sosiaalitieteiden kurssit suoritetaan tällä tavalla. Tällanen tekniikka kattaa aika lailla kaikki oppimistavat ja oppiminen ei kokonaan jää opiskelijan omalle vastuulle, miten yleensä Suomessa käy. Toisaalta täällä opiskelijat on keskimäärin nuorempia ja vanhemmat maksaa opiskelusta aika hurjia summia, niin ehkä oppimista ei kannatakaan jättää sen 18-vuotiaan omalle vastuulle!

Lontoo vol. 4

Noniin, hermojen menetyksestä on toivuttu, ja muistinkin että unohdin kiitospäivänä sanoa ääneen ne asiat mistä olen kiitollinen. Ainakin tästä mahdollisuudesta oppia englantia ja uutta kulttuuria, kaikista uusista ystävistä joita oon täällä saanut, erityisesti myös kaikesta siitä mikä kotona odottaa. Siitä sainkin maistiaisen kun tytöt poikkes Lontoossa! Oli kiva päästä välillä pois tästä vaihtomaailmasta. Unohdin tän tyystin pariks päiväks, ei oikeestaan ollut aikaa miettiä deadlineja, seminaareja, kämppiksiä tai mitään Canterburyyn liittyvää. Mukavaa oli, ja vaikka sainkin virtaa näihin viimesiin viikkoihin, niin tuntuu vähän hullulta enää panostaa mihinkään kun on niin vähän aikaa jäljellä.

Maisemat London Eye:sta, joka tais mennä 135 metrin korkeuteen

Takaisin Lontooseen… Salakuljetettiin mun tavarat tyttöjen hotelliin ja lähdettiin kaupungin sykkeeseen. Pääsin vihdoin ja viimein myös London Eye-maailmanpyörään! Illalla seurueeseen liittyi lähes alkuperäiset lontoolaiset oppaatkin ja tsekattiin Lontoon yöelämä.  Seuraavana päivänä, aivan liian lyhyiden yöunien lähdettiin taas liikenteeseen. Päivän kohokohta oli ehdottomasti Hyde Parkkiin rakennettu Winter Wonderland, eli valtava määrä myyntikojuja ja pelejä ja vempeleitä!

Nyt on enää naurettavan vähän vaihtoa jäljellä, ja en oikeen edes tiedä mitä pitäis ajatella. Ainakin on kiva päästä Suomeen viettään joulua!

Kiitospäivä

Viikonlopun vietin Lontoossa, oli hauskaa mutta myös rankkaa. Siksi ehkä kirjoittelenkin siitä vasta vähän myöhemmin, kun ollaan täysin toivuttu.

Kiitospäivä oli 24.11. Tai ainakin me täällä vietettiin sitä sillon, mutta käsittääkseni se oli ihan virallinen päiväkin. Englannissa ei normaalisti ole tapana sitä viettää, mutta koska kaksi kämppistä on amerikkalaisia, siitä alettiin puhua jo ainakin kuukautta aikasemmin. Kutsuttiin siis naapurit kylään ja valmistettiin perinteisiä kiitospäivä-ruokia.

Yksi näkemys ensimmäisestä ateriasta

 En oo täysin perillä kiitospäivän historiasta, mutta käsittääkseni sillon muistellaan sitä kun ensimmäiset asukkaat, jotka tais olla pyhiinvaeltajia, saapui Englannista USA:an. Ruokaa ei kuitenkaan siihen aikaan syksystä ollut tarpeeksi, niinpä Amerikan alkuperäisasukkaat, eli intiaanit lahjoitti niille ruokaa. Siitä oltiin sitten kiitollisia. Amerikkalainen kämppis valaisi kovin epä-amerikkalaiseen tapaan, että käytännössä kiitospäivänä juhlitaan sitä että pyhiinvaeltajat tappoi intiaanit ja niiden kulttuurin.

Askartelin kivat inkkarihatut

Ruuaks oli ainakin kalkkunaa, perunamuusia ja hyvin erikoista bataattivuokaa, jossa oli bataattisosetta, sokeria, kanelia ja vaahtokarkkeja. Oli kumma kyllä ihan hyvää. Ja sitä kalkkunan täytettä oli myös.

Kalkkunaa tietty

Ruuan jälkeen pelattiin Aliaksen tyyppistä sanaselityspeliä. Siihen loppukin hauskanpito mun osalta. Kiristeli niin paljon, kun en osannu enkkua läheskään tarpeeks hyvin. Teki mieli selittää että oikeesti oon ihan hyvä tässä pelissä. Muuten oliskin ollu ihan ok, mut kun kaikki muut on amerikkalaisia tai englantilaisia, niin tappio ja hermojenmenetys on varma. Ei paljon auta siinä tilanteessa, että tiedän mitä sanaa haetaan, mutta osaan sen vaan suomeks!

Bataatti-vaahtokarkkisettiä

Whitstable

Taas yksi retki rannikolle! Kentin alueen rannikkokaupungit alkaa olla pian koluttu. No on niitä onneks vielä muutama jäljellä. Whitstable on niistä lähimpänä Canterburyä, sinne lähtee täältä Parkwoodista lenkkipolkukin. Tällä kertaa mentiin kuitenkin bussilla.